Epitek


EPITEK OY ON YKSITYISOMISTUKSESSA OLEVA 1997 PERUSTETTU ERIKOISPALVELUITA TUOTTAVA YRITYS.

Toimintamme perusedellytyksenä on tuottaa ammattitaitoista asiantuntemusta eri toimialoillamme. Olemme erittäin kiinnostuneita kehittämään palveluitamme asiakkaan tarpeisiin.
Asiakastyytyväisyys on meille kunnia-asia. Olemme onnistuneet tässä haastavassa asiassa erinomaisesti, josta kertoo kasvava asiakaskuntamme.

Panostamme koko ajan voimakkaasti eri toimialojemme kehitykseen ja koulutukseen. Olemme jatkuvasti yhteydessä asiakaskuntaamme. Saamamme asiakaspalautteen ansiosta olemme pystyneet kehittämään toimintaamme edelleen tämän päivän haasteita vastaavaksi.
Toimimme voimassa olevien standardien ja säädösten mukaan sekä noudatamme hyvää liiketoimintaetiikkaa.

Epitek Oy:n vahvuuksiin kuuluvat oleellisesti työtehtäviinsä sitoutunut henkilökunta, sekä luotettavat yhteistyökumppanit. Asiakkaamme ovat löytäneet vuosisopimuksien kautta kustannustehokkaat ja kattavat palvelukokonaisuudet.

Nämä kaikki mahdollistavat luotettavan ja tehokkaan yritystoiminnan, josta olkoon esimerkkinä luottoluokituksemme AAA.

Kiitämme kaikkia asiakkaitamme ja toivotamme uudet asiakkaat tervetulleiksi.

Terveisin

Kari Piipponen
Toimitusjohtaja
kari.piipponen@epitek.fi

Sivuiltamme saatte lisätietoa palveluistamme. Vastaamme lisäkysymyksiinne mielellämme.

Ajankohtaista